keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Syöte MTB

Sivut on saatu auki ja ilmoittautuminen on käynnissä. Tapahtuman virallinen sivusto löytyy osoitteesta www.syotemtb.fi Siellä on ohjeet ilmoittautumiseen ja aikataulua asian tiimoilta.
Flyereita vaan jakoon ja tietoa kaveriporukoille että saadaan tapahtumaan paljon ajajia, mitä enemmän porukkaa sitä paremmat iltabileet hotellille saadaan.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tavara alkaa siirtymään.

Pitkään olen haaveillut tavarapyörän hankkimisesta. Viikko sitten perheen henkilöauto sai luvan poistua parkkipaikalta huonon kunnon vuoksi. Ei tosin mitään järkevää syytä ollut pitää autoa jolla ajettiin noin 2500 kilometriä vuodessa.
Nyt sitten lopultakin sain luvan ja tilasin Christiania biken 2wheeler pyörän. Kunhan maahantuoja saa toimitettua pyörän Ouluun niin järjestetään jonkinlainen koeajelu laitteella, muutama mainospaikka on myös tulossa kopan kylkeen. 
Katsotaan jatkossa kuinka paljon pyörälle olisi muita käyttäjiä, ainakin lyhyitä hyötyajoja pyörällä pääsee suorittamaan kohtuullisella hinnalla. Tuskin tuolla itselle tulee niin 100 %:sta käyttöastetta. Väritys pyörälle tullee olemaan sama kuin kuvassa, tai sitten christiania vihreä

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Rajat alkaa paukkumaan

Kevät tulee vauhdilla, kai maaliskuuta voi jo kevääksi sanoa kun pakkaset hellittävät ja räystäät alkavat tippasemaan vettä päivän aikana. Polut metsissä kovettuvat ja ovat hyvässä kunnossa ajella, hieman ovat vielä kapeita paikoitellen. Lumikengillä kävin tänään testaamassa hangen kantoa, aika heikkoa se vielä on. Kenkä sujahtaa hangesta läpi ja järvellä sai mennä paikoitellen vettä pitkin.
Rajojen paukkumisella tarkoitan myös sitä että ensi elokuuksi kaavaillun tapahtuman mainos pitäisi saada lehteen kohta, mikäli meinaamme mainostaa tapahtumaa. Budjettia on laskettu ja väännetty siihen malliin että alkaa olemaan rahat kasassa, toki lisää tarvitaan vielä. Laitetaan tänne viestiä sitten kun saadaan oikeasti alkaa mainostamaan ja keräämään ajajia tapahtumaan. Luultavasti täältä jotain napsahtelee myös tapahtuman sivulle.
Jotain kivaa pitäisi keksiä tuleville viikoille ja viikonlopuille ennen kuin on myöhäistä hankien suhteen, palkuja voisi käydä kartoittamassa jotta voisi jonkinlaista kisaa järjestää talviaikana. Toisaalta hanki karkelot pitää järkätä nopealla aikataululla, ei voi luottaa että viikon päästä olisi vielä polut auki. Pitääpä koettaa käydä katsomassa ajettavia polkuja jos vaikka nopeasti kisan järkkäisi jollekin tyhjälle päivälle kun ei ole muuta tekemistä.